Virkamies=kumileimasin?

Suunnittelutarveratkaisupäätös sai vuodenvaihteessa lainvoiman, sillä kukaan ei tiettävästi valittanut päätöksestä. Maanmittauslaitosta varten tarvitsemme vielä lainvoimaisuustodistuksen kyseiseen päätökseen ja koska valitusviranomainen on tässä tapauksessa hallinto-oikeus, myös todistuksen saa sieltä. Lainvoimaisuustodistus tarkoittaa käytännössä leimaa alkuperäiseen päätöspaperiin. Tämän vuoksi lähetimme kaupunginhallitukselta saamamme päätöspaperin eteenpäin hallinto-oikeuteen.

Odottelimme pari viikkoa, mutta kun päätöstä ei kuulunut takaisin, päätin soittaa hallinto-oikeuteen ja tiedustella asiaa. Kirjeemme oli kuulemma kyllä mennyt perille, mutta vain yksi henkilö voi laittaa leiman paperiin ja hänellä on paljon töitä. Pyysin kiirehtimään asiaa ja ystävällinen virkailija langan toisessa päässä lupasi ottaa kirjeemme pinon päällimmäiseksi, mutta muistutti edelleen, että asian käsittely saattaa siitä huolimatta vielä kestää jonkin aikaa. Hassua, miten vielä 2010-luvulla pitää lähetellä papereita edestakaisin eri viranomaisten välillä yhden leiman takia.

Kategoria(t): Tontti Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s